Aloittaminen voi tuntua haasteelliselta, vaikka kyseessä olisi itselleen mieluisa asia. Joskus täytyy antaa itselleen aikaa olla valmis seuraavaan haasteeseen tai odottaa aikaisemman haasteen loppumista. Nykypäivänä olemme tottuneet suoriutumaan useista haasteista samanaikaisesti, mutta liika on aina liikaa, eikä kukaan pysty kaikkeen kerralla. Itse olen haaveillut blogin kirjoittamisesta ainakin puolitoista vuotta, mutta vasta nyt tunnen olevani valmis tähän. Käsittelen blogissani itselleni vaikeita asioita yleisesti ja ehkä myöhemmin raapaisen pintaa syvemmälle. Kirjoittaminen on aina ollut minulle luontevaa ja terapeuttista, mutta nuoruuden villissä hulinassa se on päässyt unohtumaan. Olen tällä hetkellä siinä vaiheessa, että yritän saada elämäni järjestykseen palanen kerrallaan. Menneisyyteni on vainonnut minua vuosia ja nyt olen valmis kohtaamaan ne traumat, joita en ole koskaan käsitellyt. On mahdotonta käsitellä nykyisyyden ongelmia ja omia tunteita, jos menneetkin asiat ja tunteet ovat jääneet ratkaisematta.

Maailma muuttuu ja me muutumme sen mukana. Meillä, niin kuin maailmallakin, on menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. Huomenna tämä päivä on jo siirtynyt menneisyyteen ja jos mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut, se on siirtynyt myös unholaan. Menneisyyteen ei kannata jäädä kiinni, mutta se tulisi hyväksyä sellaisenaan ja ottaa siitä opiksi. Helpommin sanottu kuin tehty, tiedän. Muutokseen liittyy aina kipua, mutta joskus kipu on myös hyvästä. Yritin unohtaa menneisyyteni ja sen haavat vuosikausia, koska luulin etteivät ne sattuisi enää jos en muistaisi niitä. Tosiasia on kuitenkin, että kipu jää vaikka sen syyn unohtaisi. Kesti kauan tajuta, ettei unohtaminen olisi oikea ratkaisu. Siispä lähdin muistelemaan menneitä, jotta voisin oppia jotain uutta ja parantaa vanhat haavat.

Menneisyys on tehnyt minusta sen, joka olen tänä päivänä. Ilman sitä olisin joku aivan muu. Ensin täytyy hyväksyä se mistä tulee ja kuka on, että voi lähteä parantamaan vanhoja traumoja. Traumat ohjaavat käyttäytymistämme ja jos emme tajua mistä ne johtuvat, emme koskaan voi muuttaa käyttäytymistämme muita ja eteenkin itseämme kohtaa. Miten suhtaudut menneisyyteesi? Onko se kuin entinen poikaystävä, jonka kanssa erositte huonoissa merkeissä? Vai muisteletko menneisyyttä kuin vanhaa ystävää kilometrien päässä, lämmöllä ja kaivaten? Minulle menneisyys oli suurin viholliseni, joka aiheutti ongelmia myös nykyhetkessä. En voi muuttaa menneisyyttä, mutta voin muuttaa omaa suhtautumistani siihen. Nostan lipun rauhan merkiksi ja toivotan menneisyyden tervetulleeksi vanhojen aikojen kunniaksi.

Jokaiselta meistä menneisyys pitää sisällään virheitä ja kipeitä tapahtumia. Ei ole tyhmyyttä tehdä virheitä, mutta on viisautta tunnistaa omat virheensä ja valita nykypäivänä toisin.

Miksi niin kovasti yritämme unohtaa kipeät ja ikävät hetket elämistämme? Miksi on heikkoutta itkeä tai näyttää tunteita? Olisiko onnellisuutta ja iloa ilman kipua ja ikävää? Miksi on heikkoutta pyytää apua? Elämme kohta 2020-luvulla ja silti tunteiden näyttäminen ja niistä puhuminen on vaikeita asioita kaikille. Yhä useampi voi henkisesti huonosti, koska eivät uskalla puhua vaikeuksista edes läheisilleen eikä läheskään kaikilla ole turvaverkostoa, jolle puhua. Sosiaalinen media luo lisää paineita jo ennestään vaikeassa maailmassa. Siksi olenkin vähentänyt esimerkiksi instagramin ja facebookin käyttöä, koska huomasin voivani entistä huonommin selaillessani niitä.

Tee niin kuin koet itsellesi parhaaksi tässä hetkessä. Loppujen lopuksi on tärkeämpää saada päätös aikaiseksi kuin mitä siitä seuraa. Kaikesta selviää, jos suhtautuu oikein.

ajattelensiisolenolemassa